26. syyskuuta 2017

Arki saapui vauvakuplaan

  Miehen työt eivät salli tällä hetkellä päivääkään isyysvapaata. Kun kotiuduimme pikkuisen kanssa sairaalasta perjantaina, alkoi mulla jo maanantaina yksin arjen pyöritys. Suunnilleen näin on ollut jokaisen pojan syntymän kohdalla, joten sinällään tilanne oli varsin tuttu. Nyt arkeemme oli vain tullut yksi pieni muuttuja lisää.
 Pääsinkin heti alkajaisiksi maanantaina aikataulutestiin, sillä koululaisten lähdettyä meidän piti kiiruhtaa pienempien kanssa vauvan verikokeisiin. Pieni nyt oli vielä suhteellisen helppo pakata mukaan, mitä nyt kävi se perus jättipuklu-vaippaanturahdus ulko-ovella. Onni kuitenkin päätti antaa heti takaisin edellisviikon poissaolostani, heittäytyi täysin osaamattomaksi ja näytti osaavansa kyllä tarpeen tullen kiukutella hänkin. Ehdittiin juuri ja juuri ajoissa paikalle ja selvittiin kauppareissustakin vielä kunnialla.
 Maanantain testin jälkeen arkemme on lähtenyt sujumaan lähes kuin ennenkin. Arkeen palaamista kyllä edesauttoi se, että vauvalle on ehtinyt jo muodostua pienoinen rytmi, joka vieläpä sopii lähes täydellisesti päiviimme. Aamulla Onnin katsellessa lastenohjelmia saan tehtyä vauvan aamutoimet ja tankattua yön jäljiltä masun täyteen. Aamupäivällä isompien ollessa koulussa vauva ottaa pidemmät unet eli meillä on hyvin aikaa puuhailla Onnin kanssa kaksin. Iltapäivällä taas, kun vauva valvoo sekä tankkaa enemmän, puuhailee Onni jo koulusta palanneiden sisarustensa kanssa. Vain päivällisen laitto vaatii tällä hetkellä hyvää etukäteen suunnittelua, sillä se osuu vauvan tankkausaikaan.
 Vaikka viime viikolla arkeen paluu alkoi siis pienellä kaaoksella, selvisimme kunnialla jo niin kerhopäivistä, neuvolakäynnistä kuin viikonlopun synttärijuhlien valmisteluistakin. Oikeastaan tuntuu, ettei vauva muuttanut ainakaan vielä meidän arkea paljoakaan, vaan toi mukanaan siihen vain enemmän suloisuutta. Toki imetykset yms. vauvan tarpeet on otettava päivän puuhasteluissa huomioon, mutta myös niiden aikana pystyy isompien lasten kanssa lukemaan kirjaa, värittelemään yms. ja toisaalta Onni nauttii, kun saa työmiehenä auttaa yksikätistä äitiään milloin missäkin. Mielenkiinnolla katsonkin onko tämä sittenkin vain sitä vauvakuplaa vai voiko arki oikeasti lähteä heti sujumaan näin mahtavasti?!

8 kommenttia:

  1. Teidän arki kuulostaa juuri ihanalta <3 Ainahan noita stressin hetkiä pitää kohdata jotta sitten ensi kerralla osaa jo rentoutua vaikka aikataulu on tiukka. Sinulla on niin hyvä kokemus arjen pyörittämisestä ja siksi uskon että selviät superhyvin vaikka viikot sisältävätkin paljon aikataulutettua ohjelmaa koulun ja kerhojen merkeissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Ihanalle tämä arki tuntuukin! Toki hieman kyllä kestää taas tottua siihen, ettei se lähteminen tapahdu vauvan kanssa salamannopeasti, mutta muutaman hässäkän jälkeen senkin taas muistaa :D Onnihan nimittäin on jo lähes autossa ennen kuin ehdin itse edes pukemaan!

      Poista
  2. Meilläkään ei mies ole pahemmin kerennyt isyyslomia viettää, joten täälläkin on heti jääty yksin pyörittämään arkea.
    Kiva kuulla, että siellä arki on lähtenyt hienosti pyörimään ja en kestä kuinka ihana pieni hän on.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä on oikeastaan parempikin palailla arkeen heti näin niin ei ehdi tottua laiskistumiseen asti miehen hemmotteluun eikä se normiarki sekoitu niin paljoa :D

      Poista
  3. Upea juttu, miten mukavasti arki on lähtenyt sujumaan! Juurikin näin, isolle sisaruksille, etenkin Onnille on varmasti tärkeää kun saa auttaa äitiä vauvan hoidossa. Toisaalta pienokaisen nukkuessa, saa isommat aikaa enemmän Olisi kiva lukea postaus, miten isommat sisarukset ottivat vauvan vastaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toiveesta! Tarkoitukseni on kyllä ollutkin jossakin vaiheessa aiheesta kirjoitella :)

      Poista
  4. Kun mies on kolme viikkoa koko ajan apuna, pudotus arkeen tapahtuu korkealta ja kovaa. Ainakin siltä se tuntui varsinkin vajaa 1,5v. sitten kun nuorimmainen syntyi. Onhan se tietty ihana, kun on ylimääräinen käsipari ja edes isä ehtii olla vanhempien lasten kanssa.

    Hyvä kuulla, että teillä sujuu mukavasti. Toivottavasti saat itse kuitenkin levättyä edes välillä. Ja teidän pieni on niin suloinen, että. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Tuo pieni on kyllä meistäkin oikea hurmuri, mutta taidetaan olla puolueellisia :D

      Käsipari lisää ei kieltämättä joskus olisi näinä alkuviikkoina ollut pahitteeksi :D Hyvin nopeasti onneksi lapset oppivat kuitenkin odottamaan, välillä myös se pienin :)

      Poista