9. toukokuuta 2017

Tyttö vai poika?

 Viime aikoina olen saanut usein vastata uteluun onko meille tulossa tyttö vai poika. Meille miehen kanssa lapsen sukupuolella ei ole mitään väliä, kunhan vain saisimme hänet mahdollisimman hyvävointisena syliin asti. Saatamme kyllä tietää ekaa kertaa ikinä etukäteen vastauksen tuohon muita niin kovasti polttelevaan kysymykseen, mutta se pysyköön ainakin toistaiseksi vain meidän kahden salaisuutena. Onhan ne kahdenkeskiset salaisuudet, kuten esim. alkuraskaskaudessa tieto perheen lisääntymisestä, niin kutkuttavan hauskoja :D

 Muut saavat tiedon sijaan tyytyä vanhoihin uskomuksiin ja ennustuksiin ja ihan vapaasti arvuutella kumpaa täällä odotellaan. Pääsette mukaan arvuutteluihin, sillä tähän postaukseen olen koonnut näitä uskomuksia ennusteineen!

 Aloitetaan kiinalaisesta kalenterista, joka on aikaisemmissa raskauksissa pitänyt aina paikkansa. Tuon kalenterin mukaan meille on tulossa poika.

Maya-intiaanit taas ennustivat vauvan sukupuolen äidin iästä synnytyshetkellä ja synnytysvuotena. Jos molemmat luvut ovat joko parillisia tai parittomia, syntyvä lapsi on tyttö. Jos taas toinen luvuista on parillinen ja toinen pariton, luvassa on poika. Mikäli intiaaneihin on uskomista, meille on tulossa tyttö.
 Sitten on tämä epämääräinen joukko vanhan kansan viisauksia yms. :

Tyttö tekee äidistään kiukkuisemman, poikaa odottava pysyy tyynenä. Ajoittain tyttö yleensä poika. Tellua odottaessa kiukkuisuutta ei kyllä todellakaan ollut.

Tyttö vie äitinsä kauneuden. Tyttövauva saa äidin kasvot pöhöttymään ja hiukset hapsottamaan. Tyttö 

Poikamaha on pyöreä ja edessä, tyttömaha leviää vaakasuunnassa.  Poika, mutta mulla maha on kyllä ollut jokaisissa raskauksissa täysin samanlainen.

Poikaa odottavalla linea negra ulottuu yli navan, tyttöä odottavalla viiva jää navan alle. Viivassa voi olla myös mutka eli ns. pippelinmerkki. Ei näy viivoja eikä mutkiakaan eli tyttö.

Poikaa odottava himoitsee suolaista, tyttöä odottava taas makeaa. Niin suolaiset kuin makeatkin herkut uppoaa :D

Pojan kanssa ei ole pahoinvointia, tytön kanssa kyllä.  Tyttö. Itselläni tosin pahoinvointi on pahentunut raskaus raskaudelta.

Vilkas sikiö on poika, rauhallisempi sikiö on tyttö. Ehdottomasti poika, mutta ei Tellukaan mahassa mikään neiti rauhallisuus ollut.

Jos sänky on oveen nähden poikittain, tulee tyttö. Jos pitkittäin, niin poika tulee. Tyttö

Mikäli raskausaika on vaikea, lapsi on poika.  Poika

Lihaa paljon syövä äiti tulee saamaan pojan, koska liha on miehen ruokaa.  Tyttö

Poika aiheuttaa närästystä. Tyttö

Jos vauvan syke on alle 140 tulee poika, jos yli tulee 140 tyttö. Tyttö. Missään raskaudessani ei ole tainnut sykkeet olla alle 145.

Äidin jalkojen kylmeneminen ennustaa poikaa. Tyttö

Jos rinnat kasvavat heti raskauden alussa, on odotettavissa tyttö. Tyttö
Jos oikea rinta kasvaa enemmän, on tulossa poika ja jos vasen kasvaa enemmän, tulee tyttö. Ei merkittävää eroa

Jos vatsasi on kovin ylhäällä, vauva on tyttö. Jos taas alhaalla, tulossa on poika. Poika

Jos isä lihoo mukana, tulee poika. Tyttö
Jos äitisi hiukset ovat harmaat, tulee poika. Tyttö

Kiihtynyt karvankasvu ennustaa poikaa. Tyttö

Jos kätesi ovat pehmeämmät, tulee tyttö. Tyttö

Jos yhdynnässä on oltu pari päivää ennen ovulaatiota, tulee tyttö. Poika

Jos isä on saunonut ahkerasti, tulossa on tyttö. Saunottu on

Mikäli isä on vanhempi on luvassa tyttö. Poika

Jos äidin vatsa on enemmän vasemmalla tulee tyttö. Poika

Jos äiti on nauttinut paljon maitotuotteita tulee tyttö. Tyttö

Mikäli äiti rumenee raskauden aikana luvassa on tyttö. En tunnusta muutosta :D


Jos äidin kasvoissa on paljon maksaläiskiä tuleekin poika. Tyttö

Poikaa odottavan äidin katse on terävä. Tyttö

Tiedossa on poika mikäli sängyn alla on hedelmöityshetkellä ollut miehisiä työkaluja, kuten vasara. Tiettävästi tyttö

Jos lasta tehdessä miehellä on ollut karvalakki päässä ja kintaat kädessä, tulee poika. Vaikka talvi olikin niin tyttö 

Jos isä on juonut runsaasti kahvia, tulee poika. Poika

 Ennustusten lopputulos: tyttö 20/33
                                         poika 9/33
                                         ei eroa 4/33
  Erilaisten uskomusten ja ennustusten mukaan ei siis pitäisi olla mitään epäselvää kumpaa sukupuolta vauva on. Toisaalta vastaavassa tilanteessa myös poikien olisi pitänyt aikoinaan olla tyttöjä! Vaikka näiden uskomusten mukaan ei kenenkään välttämättä kannatakaan lähteä hankintoja tekemään, ovat ne hauskaa ajanvietettä :)

 Loppuun sinä saat mahdollisuuden arvata, kumpi meille on tulossa? Hurahtaako vanhemmat tylliunelmiin vai ostetaanko taloon lisää kulkuneuvoja? Ei sillä, voihan ne tytötkin autoilla leikkiä! Ennen veikkaamista huomioithan, että jos pidät postauksen kukkakuvaa selvänä vinkkinä tytöstä, kukkien on tarkoitus esittää tyttö- ja poikavärejä. Valitettavasti täältä ei vain selvästi pojan värisiä kukkia saanut. Jään innolla odottelemaan veikkauksianne :D

14 kommenttia:

  1. Oma mummoni sanoi, että jos raskausaikana närästää niin lapsella on paljon tukkaa :) Tämä piti kyllä paikkansa kummassakin raskaudessa. Molemmilla kerroilla vatsani oli "ihan selvä poikavatsa!", mutta esikoinen oli kuitenkin tyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota ensimmäistä uskomusta en ollut kuullutkaan :) Saa nähdä tuleeko meille sitten lähes kalju vauva, aivan kuten sisaruksensakin ovat olleet :D

      Mulle tytön raskaudessa eräs puolituttu ilmoitti, ettei ole koskaan erehtynyt ja samaan hengenvetoon väitti tietävänsä mahan perusteella aivan varmasti, että poika sieltä tulee. On siis tiettävästi nyt jo erehtynyt ainakin kerran :D

      Poista
  2. Minäkin olen törmännyt jatkuvasti uteluihin, kumpi on tulossa. Kysymyksen jälkeen seuraa hämmentyneitä katseita, kun olen sanonut ettemme halunneet tietää. Ai miten niin ette? Mistä tiedätte minkä värisiä vaatteita hankitte? Aargh! :D
    Oma blogini J'adore cette baguette!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan myös useamman kerran törmätty samoihin ihmettelyihin, mutta ei meidän lapset ole ikinä alasti kulkeneet :D Hyvinhän niitä tarvittavia juttuja pystyy hankkimaan, vaikka sukupuoli selviääkin vasta synnytyksessä! Itse tykkäisin pitää sukupuolen jännittävänä yllätyksenä viimeiseen asti ja luottaa äidinvaistoon, mutta tällä kertaa vauva saattoi päättää toisin :D

      Poista
  3. Mä veikkaan tyttöä :) en niinkään noiden vanhan kansan uskomusten perusteella vaan kiinalaisen kalenterin ja maya-intiaanien uskomusten. Minulla maya -ennustus on pitänyt paikkansa 2/3 ja koska kiinalainen kalenteri on povannut mulle aina päinvastoin olen alkanut lukemaankin sitä päinvastoin :)

    Mitään totuuspohjaahan näissä tosiaan tuskin on, mutta nämä on silti niin hauskoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas hassusti toisin päin nuo eli kiinalaiset ovat tienneet 3/3, mutta Maya-intiaanien uskomukset ei oikein ole osuneet :D Eiköhän nämä tosiaan kuitenkin ole tuurista kiinni mikä menee oikein ja mikä ei, mutta onhan näitä hauska tehdä :)

      Poista
  4. Hauska postaus! Minä veikkaan tyttöä vain sen takia, että se jotenkin tuntuu siltä! (Täällä aktiivisesti sinun juttuja seurailen kumminkin..) Eli ei perustu mihinkään tiettyyn taikauskoon vaan ihan omaan fiilikseen <3 <3 Jännää nähdä osuiko arvaus oikeaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos veikkauksesta♥ Eräs ystäväni sanoi, että musta huokuu tyttöenergiaa, joten tuota kommenttia ajatellen ehkä se energia sitten huokuu täällä blogissakin. Vielä saatte kuitenkin jännittää lopputulosta :D

      Poista
  5. Minullakin on vahva veikkaus, että olisi tyttö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos veikkauksesta♥ Tähän asti kukaan niin tutuistamme, täällä tai missään muuallakaan ei ole muuta veikannutkaan eli pitääköhän tässä oikeasti jo uskoa, että ilmassa on jotain tyttöenergiaa :D

      Poista
  6. Hmm apua ! Sanotaan kuitenkin ertä poika 😍kiva blogi sulla !

    VastaaPoista
  7. Jänniä nämä arvailut odotusaikana:) Itse veikkaan poikaa kuitenkin. Todella kiva blogi, luen säännöllisesti. Mukavia nämä odotusajan jutut myös:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi♥ Näitä arvailuja on kyllä hauska tehdä ja lukea :D

      Poista